Nyt tulee osin valivalia ja osin hymy korvissa -juttua.
Alotan siitä valivalista: Minulla on uuet silmälasit. Valivali. Ne on monitehot. Valivali. Arvaattekin jo ehkä loput, mut kerron silti. En meinaa tottua näihin millään. Pöyät notkahtelee, vaikka ne pysyy ihan paikallaan. Silmänurkassa liikkuu joku. Kuka? Silmät on arat ja hermo kireenä. Oonko juovuksissa vai merisairas? Sitkeesti oon yrittäny pitää jo lähes viikon, mut tänään luovutin kohta lukemasi jutun takia. Sanovat, että kahessa viikossa tottuu monitehoihi, mut en tiiä uskonko.... 
Tarviin työssäni sekä kaukonäköä, että esim. atk -näköä. Onneks ees ulkonäkö on kohillaan!!!
Tänään oon taas ylittäny pelkoni ja ittenikin käymällä verenluovutuksessa. Eka kokemus oli 2 vuotta sitte ja pelkäsin ihan julmetusti, veri ei meinannu virratakkaan, kun jännitin. Loppupäässä jo alko silmätkin vuotaa ja se ei ottanu loppuakseen. Nyt oli ajatuksena päästä tän ekan kerran yli ja luovuttaa verta kun se on niin tärkeä juttu kuiteskin. Lopputulos; seuraavalla kerralla yritän päästä tän toisen kerran yli.
Veri tuli ihan loistavasti, puolet nopeemmin kun ekalla kerralla. Silmätkin yritti taas vähä vuotaa, mut onnistuin sit rauhottumaan siinä maatessa ja "lopun lähestyessä". Hoitaja kun otti neulan pois ja homma oli ohi, niin minulla alko ihan hirveä tuska; oikein pahan olon aalto hyökkäs kimppuun ja laatta meinas lentää. Kylmä hiki kihos vaan ottalle. Hoitaja laski kiireesti päätä alemma ja jalat kattoa kohti. (että nolotti!) Onneks se hetken päästä hellitti ja hoitsu haki minulle mukitolkulla mehua. Luulin, että nyt tästä selvitään ja lähen kotiin, kun yököttävä olo tuli takasin. Käsiä nipisteli ihan hirveesti ja hiki kihos taas. Taas tuli hoitaja hätiin. Semmonen olo tuntuu aina kestävän ikuisuuden, mut eihän se pitkään kestäny. Sitte se hoitaja haki minulle syömistä ja lisää mehua (arvatkaa nolottiko, kun viereisellä pöydällä asiakkaat vaan vaihtu...) Makasin siinä ihan hirveän kauan, ennen kun uskalsin nousta ja lähteä hiippailemaan.
Homman opetus, jos et jo ite hokannu, niin kun en minäkään, vaikka olen itekin hoitsu; ÄLÄ NYT HYVÄ IHMINEN MEE PÄIVÄLLÄ PELKÄN AAMUPALAN JÄLKEEN VERTA LUOVUTTAMAAN!!!
En ees pysyny laskuissa, kuinka monta asiakasta kävi naapuripöydällä ilosesti rupatellen. Mut hei! Minä oon nyt sitte taas luovuttanu verta ja siitä oon tosi ylpee!!
Ja ne vanhat lasit kaivoin oitis kassista, kun lähin verenluovutuksesta kotiin. Ne oli AIVAN IHANAT. Vaikka ei niillä kunnolla näekään.... Hetkellinen hurmio, mut huomisesta lähtien on uuet taas ripustettava nenälle.
