Kesälomareissulta, päivää! Ollaa vähä niinku ulkomailla, Suomessa. Kyl huomaa miten kielitaito ruostuu, kun sitä ei käytä. Olen lukenu monta  vuotta sitä "pakkoruotsia", mut kun en oo tarvinnu, niin asioiden selvittäminen on ajoittain vähä hankalaa. Ei sitä oikein luotakaan omiin puheisiinsa. Aika paljo ymmärrän puheesta, mut tosiaan se, että pitäis jotain selittää, tuottaa ongelmia. Lisäks enkku ja ruotsi tuppaa menemään sekasin siinä hätätilanteessa. 

No asiat on kuitenkin selvinny joka kerta, tavalla tai toisella. 

Tässä sitä vasta mennään ja Turku jää kauas taa.

Merenkulkumuseo oli oikeestaan paras nähtävyys. Sielä oli paljo oikeita kertomuksia elämästä, jotka elävöitti museotavaroita. Merimiehet oli pitkään poissa kotoa ja perhe oli yksin maissa. Joskus reissut kesti vuodenkin, kun Ahvenanmaalta seilattiin jopa Australiaan asti hakemaan kauppatavaraa. Laivojen keulakuvien tarkotus oli kunnioittaa ja suojella alusta. Ite en ollu ennemmin nähny miehen muotosta keulakuvaa.

Kapteenilla oli erivapauksia ja oma hyttikin, jota käytettiin usein edustuskäytössä. Joskus oli kapteenin vaimokin mukana reissussa. Perämiehillä oli yhden- tai kahdenhengenhytit. Heillä oli suuri vastuu laivan kulusta ja lastista. Tavallisten merimiesten elämä oli rankkaa kiipeillessä mastoissa purjeita säätämässä, nostellessa painavia kettinkejä ja köysiä. Vettä ja ruokaa säännösteltiin, että se riittäisi määränpäähän asti. Ruoaksi tarkotetuilla eläimillä oli kannella oma häkkinsä. 

Olosuhteet oli ajoittain ankeat, kun lämmityksenä ei ollut mitään kamiinaa suurempaa. Kun vesi jäätyi sankoon, alkoi työnteko olla hankalaa. Laivoilla oli lisäksi kaikenlaisia tuhoeläimiä, kuten rottia, toukia, luteita yms.  

Laivoihin mentiin joskus tosi nuorena, jopa hieman yli 10 -vuotiaana. Nyt kun aattelee, että sen ikäset menis laivapojiksi, niin huh huh. Ei taitais tulla mitään. Siinä on tullu äitillä poikaa ikävä ja on saanu pelätä koko ajan laivan uppoavan. 

Ahvenanmaalla on paljo uimarantoja, mut me ollaan vähä kranuja tolle merivedelle. Vesi näyttää tosi likaselta ja monissa paikoissa on näin ihanaa kasvustoa. Uskon kyllä, että sukeltaessa tää saattaa tuntua aika silkinpehmeältä. Mut silti. 

Auringossa ei oikein nähny kameran linssin läpi kunnolla, joten en nähny, että tää pikkupikkulintunenkin onnistu kääntämään minulle selkänsä sihtaillessani. Onhan se Ahvenanmaata tääkin puoli elämää. 

Kastelholman linna oli minusta vähä vaisu, kun ei ollu enää illemmalla opaskierroksia. Olen yleensä kovinkin perso linnareissuille, mut tää ei oikein sytyttäny. Oli sielä kyl hyvin opasteissa kerrottu, mut ei se oikein nostanu sitä entisajan elämää pintaan. Linnassa oli myös erittäin omaperäinen taidenäyttely, joka ei ainakaan lisänny linnatunnelmaa, vaikka omalla tavallaan olikin elämys. 

Kuvassa meikäläinen kirjottelee kortteja kotipuoleen. 

Koettu on myös Ahvenanmaan pannukakku,joka herkullisuudessaan oli aikasen tuhtia tavaraa. 

Bomarsundin linnoitukset katsottiin aika pikaisesti. 

Pitäähän reissussakin olla käsityöt mukana. Alotin Novitan Huurre -langasta tekemään Wingspan -huivia.