Sain erikoisen toiveen poislähtevältä työkaverilta tehä työporukan puolesta läksiäislahja hänelle. Pyyntö oli hieman omituinen, jotain katoin vastaavasti voivani olla yhtä omituinen lahjankin kanssa. :) 

2016-08-12%2008.43.48.jpg

Tein vanhan kunnon poropipon. Nyt on puikkokoko aluksi 3 ja resorin jälkeen siirryin 4 pyöröihin. Silmukoita 4 x 32, eli kuvion silmukkamäärän verran. Kuvion pituutta lyhensin, kun aiemmin tekemäni pipo oli liian korkea.  Nalle -lankaa kului tupsuineen 65g.  Kavennustyyli on sellainen, että päällinen jotenkin vaati ton tupsun.  Jos teen vielä tällaisen, niin jätän ton pohjatähden, vai mikä kuvio tuo lieneekään,  pois ja kavennan toisella tavalla. 

Kuvio on napattu ihan googlesta kuvahaulla, mutta ohje löytyy siis oikeasti täältä.

Huomaan hiljalleen löytäväni paremman  kirjoneulekäsialankin. Pinta on selkeästi tasaisempaa, kuin aiemmin, vaikka toivomisen varaa on vieläkin. Onko syynä pyöröt sukkapuikkojen tilalla , tai sitten se, että olen pyöräyttänyt langan viime aikoina 2-3 silmukan välein, kun ennen käytin aina tota 3 silmukkaa. 

Ettiessäni vanhaa tekemääni pipon kuvaa, löysin hyvän kommentin, jossa ehdoteltiin pipon tekemistä oranssin- tai punaisen värisenä hirvimiehelle. :) Siinä olis ideaa. Tosin ei nyt ihan heti tuu mieleen näitä hirvimiehiä, kuka vois tarvia. :)

Sivussa vielä yhet karhu -sukat. Tein nää jo aikoja sitte, mut päättely mokoma jäi taas kesken... Sukkiin kului 7 -veikkaa 175g. Taisin käyttää näissä puikkokokoa 3½ aiemman 4 sijaan. Valinta oli käsialalleni ihan sopiva.