Muistihoitajakoulutukseeni kuuluu muutaman kirjan lukeminen. Tämä on yksi niistä:

Paco Roca: Ryppyjä

 

Kirjan ulkoasu:  Yllätyin, kun kirja olikin sarjakuva. Siinä on kuitenkin upeasti tuotu esiin  kirjan tekijää koskettava aihe, joka on vanhuus ja  muistisairaudet. Erityisesti Alzheimer, jonka etenemistä kirjassa kuvataan koskettavasti. Kuvat ovat ilmeikkäitä ja kuitenkin yksinkertaisia. Kirjan hahmot elävät kukin omaa elämäänsä, vaikka asuvat vanhainkodissa. Jokaisen persoona ja sairauden tila tulevat esiin joko kuvin, tai sanoin. Luin kirjan kerralla loppuun ja suosittelen kirjaa muillekin.

Omaiset:

Kirjan tekijä esittelee asiaa omaisen ja vanhuksen näkökannalta. Dementoituneen vanhuksen hoitamiseen väsyy, jos ei saa mistään tukea. Tässä erään vanhuksen omaiset järjestävät tälle hoitopaikan vanhainkodista. Ainakin näyttää siltä, että vanhuksella itsellä ei ole juurikaan sananvaltaa asiassa. Hän ei ymmärrä sairautensa tilaa.  Omaiset ovat helpottuneita hoitovastuun siirtymisestä ammattilaisille. He eivät ihmeemmin ole kiinnostuneet hoidon laadusta. Vanhus on helppo vaikka unohtaa ja käydä silloin, kun itselle sopii. Jos sopii. Vanhainkodissa ei muutenkaan käy paljon omaisia. Ainakaan vanhusten mielestä. Omaisten päivänä heitä kuitenkin käy runsaammin. Vanhukset ovat iloisia heidän käynneistään, vaikka ovatkin tyytymättömiä, kun omaiset ovat poissa.

Vanhukset:

Jokaisella vanhuksella on oma elämänhistoriansa ja omat tapansa, jotka tulevat esiin jollain tapaa, usein kärjistettyinäkin. Muistot tulevat ajoittain pintaan ja ne vaikuttavat joillain negatiivisesti, joillain positiivisesti. Osa synkistelee kaikelle ja osa on aina valmiina uuteen ja etsii keinoja selviytyä elämästään hyvillä mielin. Pelko ja turvattomuus, sekä harhat ovat monella jatkuvasti mielessä. Oman sairauden tiedostaminen ja hyväksyminen aiheuttavat kriisitilan.  Toisissa näkyvä muistamattomuus ja kummallinen käyttäytyminen herättävät suuttumusta, koska oma tila, tai tulevaisuus näkyvät ehkä niissä. Kuitenkin löytyy aitoa ystävyyttä ja rakkauttakin, kun mennään pintaa syvemmälle. Ihminen sairauden takana ei katoa mihinkään.

Hoitohenkilökunta:

Hoitajia on tietysti liian vähän, kuten nykyään niin usein on. Lisäksi jotkut heistä ovat väsyneitä, eivätkä välitä muusta, kunhan saavat työt tehtyä. On myös vähän kuntoutusta, jossa ei kuitenkaan ole otettu huomioon ryhmään osallistujien voimavaroja ja toimiminen toisten kanssa yhdessäkin voi olla vaikeaa. Joillain hoitajista näkyy oma persoona hieman oudolla tavalla vanhuksen näkökannalta, eli pukeutuminen ja ulkonäkö ovat vapaamielisempiä, kuin vanhusten nuoruudessa. Silti voi sanoa, että ei kaikki tietotaitokaan voi korvata sitä, että hoitaja on hoitotilanteessa aidosti läsnä. Siihen tarvitaan paljon enemmän, kuin kirjaviisaus. Paitsi hoitohenkilökunnan toimintaa, hyvässä tai pahassa, täytyy aina muistaa myös yhteiskunnan vaikutus. Miten tässä yhteiskunnassa kohdellaan vanhuksia ja miten tärkeänä elämänvaiheena pidetään vanhuutta?

Itse oikein innostuin tästä kirjasta, vaikka ensin hämmästelinkin ulkomuotoa. Nyt haastankin sinut lukemaan tämän kirjan ja kommentoimaan siitä jotakin tähän postaukseen!